Matkalla.

Huomaan nyt olevani matkalla. Sellaisella matkalla, jolle en alunperin itse ole halunnut, mutta jolle olen nyt joutunut. Uskon, että tämä matka tulee johdattamaan minut läpi monenlaisten tunteiden ja tapahtumien, ja lopullista määränpäätä en vielä näe. Usein olen ajatellut, että minun olisi helpompaa elää, jos tietäisin, mitä on tulossa. Ehtisin valmistautua. Tässä elämäntilanteessa ei ole kuitenkaan mahdollista nähdä tulevaa, enkä edes pysty siihen itse oikeastaan vaikuttamaan. Siihen tyytyminen on vaikeaa. En osaa olla rauhallinen ja odottaa. Ja toisaalta olenkin juuri sitä. Rauhallinen ja jopa onnellinen siitä, että tämä ei ole minun käsissäni.

Tahdon ajatella, että tämän kaiken takana on joku syvempi merkitys.

Lapsettomuudesta kärsiminen ja näihin ajatuksiin käpertyminen on muuttanut minua. Ja tulee vielä jatkossakin muuttamaan. Katkeraksi en halua tulla, enkä halua joutua hoitojen kierteeseen. En kestäisi jatkuvia pettymyksiä. Tällä hetkellä ajattelen, että jos emme lasta saa, hoitoihin emme siltikään lähde. Silloin tahdon oppia näkemään tästä elämästä jonkin toisen puolen, sellaisen, jota nyt en osaa nähdä. En voi tietää, mitä asiasta ajattelen vaikkapa vuoden päästä tai viiden vuoden päästä. Kaikki on ennenkokematonta, aivan tuntematonta erämaata.

Sisälläni on vahva tunne, että minua ja miestäni varten on jotain, mitä emme olisi osanneet nähdä ja kohdata ilman tätä. Vaikka nyt sattuu, tämä johtaa meitä kohti parempaa. Tämä on meidän kahden yhteinen matka.