Siivouspäivän ihana toiveikkuuden hetki

Siivoilin äsken ihanaa uutta kotiamme ja katsellessani omasta mielestäni erittäin kaunista makuuhuonettamme, huomasin ajattelevani ihanaa asiaa: Meidän makuuhuoneeseemme sopisi täydellisesti vauvan kehto. Vauvan kehto. Mieheni omin käsin valmistama. Ihana, puinen vauvan kehto. Siellä lepäisi oma suloinen tyttömme. Ajatuksissani meidän lapsemme on aina ollut tyttö. Tytölle on nimikin jo olemassa. Täydellinen oma suloisuutemme. Voi mikä haave.

Kunpa se saisi jonakin päivänä olla totta.

Kärsivällisyyttä oppimassa

Kaikesta kärsimyksestä ja tuskasta huolimatta huomaan, että tämä aika on opettanut minulle kärsivällisyyttä. Lapsitoiveen alussa en olisi voinut kuvitella, että nyt, kahden ja puolen vuoden päästä olemme edelleen tässä tilanteessa. En olisi millään voinut uskoa sellaista. Ja nyt tämä on meidän elämämme tällä hetkellä. Tulevaisuutta ajatellessa en enää ajattele, että sitten jos meillä on lapsi vaan ajattelen, että tulevaisuus tuo tullessaan varmasti monenlaisia asioita, iloisia sekä ikäviä, mutta jokatapauksessa minulla on elämä. Täydellinen elämä, jolla on tarkoitus. Minulla on oma paikkani.

Eilen esimieheni sanoi minulle, että hän on toivonut minun saavan vakituisen paikan, koska hänen mielestään sovin työyhteisöömme ja minulla on siinä oma paikkani tasoittavana tekijänä. Se tuntui aika uskomattoman hienolta kuulla. Juuri työkaverit ja heiltä saamani tuki ovat se syy, miksi olen halunnut olla tuossa työpaikassa monista raskaista asioista huolimatta. Tuntuu hyvältä kuulla, että minulle on ainakin siellä oma paikka.

Eräs toinenkin hieno kommentti työhön liittyen on saanut itsetuntoani vahvistumaan. Eräänä päivänä eräs työkaverini totesi eräästä toisesta työkaverista, joka äskettäin palasi äitiyslomalta, että on huomannut tässä ihmisessä muutosta hyvään suuntaan äitiyden myötä. Että äitiys ja kotona oleminen ovat jollakin lailla tehneet hänestä enemmän "ihmisen", eikä vain toisten virheisiin tuijottavan täydellisyyteen pyrkijän, jolle työ on jokin pätemisen paikka. Istuin häntä vastapäätä, kaikki muut huoneessa olijat olivat myös äitejä. Hetkisen ehdin tuntea epämiellyttävää oloa, kunnes työkaverini katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi: "Mutta ei, sinulla ei ole tarvetta muuttua toisenlaiseksi, olet juuri sellainen kuin sinun kuuluukin olla, ilman lastakin". Se tuntui tosi hyvältä, hän huomioi minut ja katsoi suoraan silmiin tämän sanoessaan. Tuntuipa hyvältä jatkaa töitä sinäkin päivänä. Minulla on paikka siinä yhteisössä.

Vatsakipua ja vihlontaa on ollut taas tänään, kierron puoliväli on ohitettu. Tuntuu kuin minussa olisi jonkinlainen tulehdustila päällä. Kurkku on tosin ollut kipeä, että voihan tämä olla jotain flunssaakin, koko ajan on sellainen olo niin kuin olisi kuumetta, mutta kun mittailen, ei ole kuitenkaan. Toivon vain, että pian tulevan lääkärikäynnin myötä saisin selvyyttä tähän epämääräiseen sairasteluun, erityisesti siis noihin vatsakipuihin. Ne kyllä vaikeuttavat elämääni jo aika tavalla. Kärsivällisyyttä tähänkin tarvitaan.

Kipua

Tällä viikolla romahdin näiden kipujen kanssa, ja nyt toivon, että tämä romahdus johtaisi asioiden selviämiseen. Loppukierrot ovat olleet aina vain kipeämpiä, ja nyt oli aivan äärettömän tuskainen taival. Maha turposi, tunsin oloni niin väsyneeksi, etten jaksa mitään. Oli sellainen olo, että on kuumetta, kylmä ja kuuma yhtäaikaa. Kipua tuntui alavatsalla ja uuten tuntemuksena kyljissä ja selässä. Liikkuessa vihloi kummallisesti. Välillä olen ajatellut, että kuvittelenko kaikki kivut ja olenkin vain menettämässä järkeni, mutta sitten ymmärsin, että kyllä nämä kivut ja väsymykseni ovat ihan todellisia. Sitä paitsi mieheni pon havainnut minussa näitä samoja asioita. Olen aika varma, että minulla on se endometrioosi.

Tahdon päästä siihen tähystykseen, jossa sen varmuudella saisi todistettua. Ultraäänessä kun ei ole mitään näkynyt. Toivoa on nostattanut se, että olen lukenut, että joillakin endometrioosipesäkkeiden poistaminen auttaa raskauden alkamiseen. Että krooninen tulehdus, joka elimistössä on, saadaan hetkeksi rauhoittumaan, ja raskaus saattaisi tällöin alkaa. Vaikka toisaalta toisissa lähteissä sanotaan, että endometrioosia sairastavan on vaikea raskautua ilman hoitoja. Tiedä sitten. Vaikuttaa tietenkin, kuinka pitkälle se on päässyt ja mitä tuhonnut. Eihän endometrioosi kaikille lapsettomuutta edes aiheuta. No mutta, soitin siis sinne lapsettomuuspoliklinikalle, missä kävimme maaliskuussa ensikäynnillä, ja kysyin, että olisiko minun mahdollista päästä uudelleen tutkittavaksi, vai joudunko jälleen hakemaan jostakin uutta lähetettä. Hoitaja katsoi meidän tietojamme ja sanoi, että meillähän on heille voimassa oleva hoitosuhde, joten voidaan varata uusi aika lääkärille. Olin niin helpottunut, että kyyneleet tuli. Oli vaikeaa löytää sopivaa vapaata aikaa, mutta marraskuun alulle sitten saatiin sovittua. Jos vain nyt osaisin tarpeeksi hyvin kertoa, millaisia tuntemuksia ja oireita minulla on, jotta minua uskottaisiin. Olo on ajoittain niin vaikea, että se todellakin hankaloittaa elämääni. Vapaa-aikaani väsymyksenä ja kipeyden tunteena, ja töissäkään ei pysty antamaan täyttä työpanosta. Voi kun saisin lähetteen tähystykseen.

Vihaa

Olen niin vihainen. VIHAINEN tästä kaikesta. Miksi meille tapahtuu tämä? Miksi?

En jaksa enää yhtään vauvauutista. Muistuttamaan omasta epäonnisuudesta.