Masentavimmat päivät ovat jälleen tältä erää ohi. Toivoisin, että niitä ei enää tulisikaan. Tällä hetkellä suurin toiveeni on, että pääsisin näistä alakuloisista mietteistä normaaliin elämään. Haluaisin päästä tasapainoon itseni ja ajatusteni kanssa. Pelkään ajoittain sitäkin, että vaikka tulisin raskaaksi ja saisimme sen toivotun lapsen, en olisi sittenkään sinut itseni kanssa. Pelkään, että tunnen itseni ikuisesti jollakin tavalla epäonnistuneeksi.
Haluan olla tyytyväinen itseeni ja elämääni.
Pelkoa ja masennusta viime aikoina minulle toi se, että ymmärsin, että lähipiirissämme on melko varmasti pian tulossa vauvauutisia. Heille, joiden ensimmäinen lapsi on vielä todella pieni. Tässä asiassa kun ei vuoronumeroita ole käytössä, niin toiset ehtivät mennä ohi jo monta kertaa. Se tuntuu epäreilulta, mutta senkin yli on päästävä. Elämä ei ole kilpailu.
Tahtoisin saada varmuuden siitä, että voin olla vielä onnellinen. Ja että voin olla onnellinen myös ilman lapsia.
Saimme lähetteen keskussairaalaan lapsettomuustutkimuksiin. Kutsua sinne odotellaan varmaan joitakin kuukausia. En tiedä, mitä ajatella. Helpointa olisi, jos vain voisi unohtaa tämän kaiken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti