On kulunut pitkä aika siitä, kun olen viimeksi tänne kirjoittanut. Tuli pakottava tarve tulla jakamaan tänne sanat, joita en olisi koskaan halunnut kuulla!
Olimme vierailulla ystäväpariskunnan luona, heillä on muutaman kuukauden ikäinen vauva. Toivoin koko ajan, että meidän lapsiasioistamme ei tulisi mitään keskustelua. Mutta eikös vaan kun siinä sitten katseltiin heidän vauvaansa niin esittivät meille kysymyksen: "Kuinkas teidän lapsisuunnitelmat?" Olin ihan hiljaa, mieheni vastasi sitten, että onhan tässä jo parisen vuotta toivottu, mutta ei ole vastausta kuulunut. Sitten he sanoivat, että "teettäähän se vauva paljon työtä, mutta eivät ole katuneet"! No onpa hienoa, jos nyt vielä olisivatkin sanoneet, että kaduttaa kun ovat saaneet! Ja vielä, alkavat kysyä, olemmeko käyneet tutkimuksissa ja mitä mieltä olemme hoitoihin menosta.. Olisi varmaan pitänyt siinä vaiheessa sanoa, että me lähdetään nyt tai ainakin, että ei haluta nyt keskustella tästä aiheesta, koska olimme lähteneet viettämään ILOISTA KESÄPÄIVÄÄ ilman huolia ja murheita! Mutta ei siis päättynyt hyvissä merkeissä se päivä. Joo, no sanoin, että lapsettomuuteemme ei ole syytä löytynyt, mutta emme ehkä ole hoitoihin hakeutumassa. No sitten iski viimeinen pommi. Vaimo sanoi, että "niin no se nyt riippuu tietysti siitä, KUINKA PALJON SITÄ LASTA SITTEN HALUAA"!!!! Nyt tekisi mieli kirota. Ihminen, jonka ei ole tarvinnut kohdata niitä ajatuksia, että raskaus ei ehkä koskaan ala, ei tiedä tästä mitään, eikä voi koskaan täysin ymmärtää. Ei voi koskaan sanoa toiselle, että toinen ei halua lasta tarpeeksi, päätti hän sitten hoitojenkin suhteen mitä tahansa. Itse toivoisin, että meille sanottaisiin, että toivotaan ja uskotaan, että elämässä tapahtuu hyviä asioita, tässä asiassa ja muissa. Kukaan ei voi meille varmuudella luvata, että saisimme lapsen. Tyhjiä lupauksia en tahdo kuulla.
En tiedä, kuinka suhtaudun näihin ihmisiin jatkossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti