Askeleet on nyt niin raskaat, etten uskonut tällaista päivää tulevankaan. Hartiat on painuneet kasaan ja maailma on lumisesta maasta huolimatta musta ja synkkä. En ikinä voinut kuvitella, että tämä joulu ja tämä vuosi voisi päättyä raskaimpiin kyyneliin. Aavistukset kävivät toteen, pelot ja hurjimmat kauhukuvat.
Miehen sisko on raskaana. Heidän ensimmäinenkin raskautensakin alkoi myöhemmin kuin meidän lapsitoiveemme sai alkunsa. Ja he ovat saamassa ensi vuonna toisen lapsensa. Kun kuulin uutisen mieheltäni eilen illalla, jouluaattona, maailmani romahti jälleen. Mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän tuskan, jota en ehkä nyt jaksa edes kantaa. Mistä saan voiman enää nousta tästä. Rintaa puristaa ja välillä tuntuu, etten saa henkeä.
Nyt tarvitsen enemmän kuin koskaan niitä käsiä, jotka kannattavat silloin, kun ei itse jaksa. Valoa ei ole nyt yhtään.
Hei, mietin miksi ette edes yritä lasta hoidoilla? Voihan olla, että esim. pelkkä lääkitys riittää.
VastaaPoistaHoitoihin lähteminen ei tunnu meille omalta, en ehkä edes osaa sitä tarkemmin selittää. Pelkään lääkityksiä, hormoneja jne. Ja kaikkein eniten pelkään, että en kestäisi sitä pettymystä, jos en hoidoillakaan raskaaksi tulisi. Koska väistämättä hoitoihin lähteminen aiheuttaisi toivon nousemisen.
Poista...mutta eihän toisen onni ole teiltä suoranaisesti mitään pois... jokaisella on oma elämä, omat murheet ja omat ilot... Romahdus on mielestäni merkki siitä, että tarvitset apua... Älä jää yksin!
VastaaPoistaArvaapa kuinka monta kertaa olen kuullut tuon "ei toisen onni ole meiltä pois"..?
PoistaKaikkein läheisimpien ihmisten seurassa vain joutuu niin läheltä seuraamaan sitä, minkä kaipaus itselläkin on. Se muistuttaa koko ajan siitä, mitä meilläkin voisi olla, muistuttaa koko ajan omasta vaillinaisuudesta.