Sain ystävänpäivälahjaksi rakkaalta työkaveriltani itsetehdyt villasukat. Hän tietää tästä meidän taistelustamme. Hän kertoi ajatelleensa heti mallin nähtyään, että haluaa tehdä minulle sellaiset sukat. Sukan varressa on sellaista ketjukuviota. Ne ketjut yhdistyvät toisiinsa ohuilla langoilla ja jotenkin sukkia katsoessani ajattelen, että me kaikki lapsettomuuden kanssa taistelevat olemme samassa ketjussa, erillisinä jokainen omien elämänkulkujemme kanssa, mutta kuitenkin yhdessä, jotenkin yhdistettyinä. Ja samalla, meillä on jonkinlainen turvaverkko, toisissamme. Emme ole yksin vaikka useimmiten melko hiljaisina tätä taakkaa kannamme.
Saadessani tuon lahjan joka lämmittää jalkojani, huomaan myös sydämeni lämmenneen.
Hei! Eksyin tänne sinun blogiisi ensimmäistä kertaa. Luin äsken postauksen joululta, jossa kerroit miehesi siskon raskaudesta. Voi mä niin hyvin ymmärrän, mitä koet. Me ollaan koitettu lasta 2 vuotta. Hoidoissa tai tutkimuksissa ei olla käyty. Nyt on aika varattuna YTHS:n gynekologille. Tosin itsekin koen ajatuksen lapsettomuushoidoista vastenmielisenä... Meillä tällä hetkellä näkyvä ja todennäköisin syy lapsettomuuteen on minun harva kiertoni. Toki syitä voi olla muitakin.
VastaaPoistaTuosta tunteesta, jonka jouluna kohtasit. Viime viikolla kuulin kolmen ystäväpiiriini kuuluvan raskaudesta. Yhden raskauden samaisen kuuden nuoren naisen porukassa tiesin jo. Olin aivan sokissa koko viikon. Itkin vaan, en pystynyt nukkumaan. Minun piti olla se, jolla on iloisia uutisia kerrottavana. Se jonka vatsa pyöristyy ja jolle järjestetään vauvakutsut. Kaikki muut ovat tulleet raskaaksi muutaman kuukauden päästä ehkäisyn poisjättämisestä. Tuntuu niin pahalta. Aivan kuin menettäisin jotain, mitä en ole koskaan saanutkaan. Mulla on suunnaton pakokauhu ja tunne, että nyt pitää päästä täältä ja tästä kaupungista pois. Haluan unohtaa, vaikka tiedän, etten minä missään pääse pakoon lasta odottavilta ja äideiltä lapsiensa kanssa.
Hei! Kiitos paljon kommentistasi ja tilanteesi jakamisesta. Pidän hyvänä asiana sitä, että lapsettomuuden syytä lähtee selvittämään itselleen. Vaikkakaan hoitoihin ei olisi sitten lähdössä. Jollakin lailla nyt, kun syy on meille selvinnyt, se on helpottanutkin omaa oloa, vaikka onkin surullisinta, mitä voin kuvitella tällä hetkellä. En oikein osaa selittää asiaa, mutta epätietoisuus ja tavallaan "turha" odottaminen ja toivominen on niin raskasta, että jos jokin syy on olemassa, sen tietäminen on keino päästä ajatuksissakin ja tunteiden käsittelyssä eteenpäin.
PoistaItsessäni olen huomannut, että on aikoja, jolloin nuo uutiset satuttavat jotenkin vielä erityisen paljon, ja sekin vaikuttaa, millaisessa tilanteessa asia tulee esille. Itse en pysty puhumaan raskaana olevien kanssa heidän raskaudestaan. En pysty kyselemään heidän voinnistaan tai mitään sellaista. Ajattelen kuitenkin niin, että varmasti heillä on niitä, jotka jakavat nuo asiat heidän kanssaan ja minulla oikeus suojella itseäni kipeimmiltä tunteilta. Ja se, että usein uutiset tahtovat tulla juuri tuolla tavalla ryppäinä, monelta ihmiseltä pienen ajan sisällä. Sekin lisää niiden aiheuttamaa iskua. Minäkin olen halunnut päästä pakoon, ja eristäytynyt ainakin tänne kotiimme. Ymmärrän tuon tunteesi. Noiden uutisten jälkeen minulla menee aina joitakin päiviä, että saan koottua oman elämäni palaset jälleen paikoilleen ja aloitan tavallaan uudelleen itseni kanssa. Koen, että elämä on tässä suhteessa epäreilua, joillekin asiat "vain tapahtuvat", ja me joudumme taistelemaan. Kaikesta huolimatta ja juuri siksi, toivon elämääsi hyviä päiviä ja iloa, ja sellaista hyväksyntää kuitenkin itseäsi kohtaan, että tämä kaikki tunteineen ja itkuineen on sallittua, asia on kipeä, hyvin kipeä ja siitä saa olla surullinen. Voimia ja toivoa elämääsi <3