Olen lukenut viime päivinä Hanna Parviaisen toimittamaa kirjaa "Ei kenenkään äiti". Se sisältää kertomuksia lapsettomuudesta. Lukemani ahdistaa ja pelottaa. Entä jos meillekin kävisi noin? En tiedä miten kestäisin niin monta vastoinkäymistä kuin kirjan ihmiset ovat kestäneet. Tosin olen kokenut jo lapsuudessani suuren menetyksen ja olenhan selvinnyt siitäkin. Ihmisessä on ihmeellisiä voimavaroja joita ei voi etukäteen tietää. Uskon, että meitä kannetaan vaikeina hetkinä. Muuten en jaksaisikaan.
Katselin äsken "Erilaiset äidit". Tänään seurattiin viisilapsisen perheen kuudennen lapsen odotusta. Ohjelman lopussa perheen isä totesi, että hänen elämänsä olisi paljon merkityksettömämpää lapsettomana. Särähti korvaan, vaikka yritänkin opetella olemaan välittämättä tällaisista kommenteista, koska ihmisten ei ole varsinaisesti tarkoitus loukata ketään. Onneksi kyseinen isä ei sentään sanonut, että hänen elämänsä olisi merkityksetöntä lapsettomana. Minä en koe elämääni merkityksettömäksi, enkä edes merkityksettömämmäksi kuin niiden, joilla on lapsia.
Ja nyt aviomiehen viereen nukkumaan. Hyvää yötä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti