Hiljainen päivä

Minulla on tänään vapaapäivä. Jouluna sain opintoni valmiiksi ja nyt olen aloittanut jälleen töissä, sijaisena työpaikassa, jossa olen ollut aiemminkin. Tuntui ihan hyvältä mennä töihin. Tuntuu hyvältä, kun minulla on joku tehtävä tässä elämässä.

Opiskelun päättymispäivän aamuna itkin. Itkin sitä, että opiskelujen aikana olin ollut varma, että ne keskeytyvät jäädessäni äitiyslomalle. Mietin välillä ankarasti, että saanko opintoja enää tehtyäkään loppuun saakka, jos vaikka muutamme toiselle paikkakunnalle, eikä siellä välttämättä ole samantapaista opintolinjaa. No jaa, olivat ihan turhia mietintöjä. Opiskelujen päättyessä en ole edes raskaana.

Olen iloinen, että valmistuin. Olen saanut jotain konkreettista valmiiksi.

Vähitellen olen alkanut valmistautua tässä vauvatoiveasiassa jälleen uuteen aikarajaan. Hetken päästä olemme toivoneet lasta kaksi vuotta. Siis oikeasti kaksi vuotta. Se tuntuu kyllä kovin pitkältä ajalta. Ajatukset ovat jotenkin ristiriitaiset, olen hiljalleen luopumassa luonnollisen raskautumisen toiveesta, mutta en todellakaan osaa nähdä meitä hedelmöityshoidoissa. Tarkoittaako tämä sitten sitä, että minun on sopeuduttava elämään ilman omia biologisia lapsia. Millaiselta tämä ajatus minusta tuntuu? En tiedä. En todellakaan tiedä.

Kaikista näistä ahdistavista pohdinnoista huolimatta haluamme nyt selvittää, onko minussa sitten jotakin todella vialla. Miehen siemennestenäytteen tulos oli hyvä. Onhan se toki positiivista. Olen varannut ajan gynekologille ja meillä on terveyskeskukseen varattuna aika lapsettomuustutkimuksiin lähetteen saamista varten.

Naimisiin mennessämme olimme keskustelleet mieheni kanssa, että haluaisimme elää jonkin aikaa kaksistaan ennen lasten saamista. Halusimme katsella tätä elämää, toisiamme ja kaikkea mahdollista ihan vain kahdestaan. En kadu sitä lainkaan. Olen äärettömän onnellinen meidän yhdessäolohetkistämme. Tämä on ollut hieno seikkailu tähän saakka, ja toivon, että näistä ikävämmistä vastoinkäymisistä vahvistumme entisestään ja saamme uutta tuulta purjeisiimme. Tämä elämä on meidän elämämme, täydellinen elämä kaikkine iloineen ja myös näine suruineen. 

Ai niin, emme saaneet sitä asuntoa, josta viimeksi kertoilin. Olisimme kyllä halunneet sen ja harmitti kovasti. Meitä varten täytyy olla sitten jokin toinen. Meidän oma koti.