Testipäivä

Tänään aamulla sain tehdä elämäni toisen positiivisen raskaustestin. Alkionsiirto on siis onnistunut ja seuraavaksi odotamme aikaa varhaisultraan. En olisi voinut ikinä kuvitella, että jo toista kertaa onnistumme ivf:n tuoresiirrosta. Toki päässäni takoo, että niin kauan, kuin näemme edes sykkeen ja sikiön oikeassa paikassa, ei ole vielä syytä hurraamiseen. Niin paljon etappeja ja matkaa on vielä edessä, ennen kuin pikkusisarus on maailmassa. Iloitsen kuitenkin siitä, että matka on alkanut. Ilman ensimmäistä etappia ei voi maaliinkaan päästä.

Sekin tuntuu ihmeelliseltä, että juuri tänään juhlistetaan sitä, että 40 vuotta sitten alkunsa sai ensimmäinen ivf-vauva! Olen niin kiitollinen, että tämä hoito on kehitetty.

Varovainen onni

Paljon on vettä virrannut vai miten se ikivanha kulunut sanonta menikään..

Näinä muutamana kuukautena, kun blogini on pysynyt hiljaisena, on tapahtunut elämämme ehkäpä suurin asia. Olen tullut raskaaksi. Kaiken tuskan ja ahdistuksen jälkeen olen saanut nähdä ensimmäistä kertaa elämässäni raskaustestissä ne kaksi viivaa, vahvoina ja varmoina. Meistä on tulossa äiti ja isä.

Sellainen sisäinen, rauhallinen onni on ollut koko ajan olemassa, mutta nyt vasta uskallan tämän tänne kirjoittaa. Jokainen päivä on toki hyvin varovaista odotusta. Mitä tahansahan voi tietenkin tapahtua, missä vaiheessa vaan. Rakkaan työkaverini sanat ovat kuitenkin vahvistaneet minua jo heti alusta saakka: "Nyt on aika olla iloinen ja onnellinen, jos jotain sitten tapahtuisikin, ehdin suremaan sitä sitten". Ja varmasti kyllä surisinkin, enemmän kuin ikinä olen voinut kuvitella surevani. On tämä sellainen ihme, uuden elämän alku. Pienen ihmisen alku, joka tällä hetkellä jo tuntee minun liikkeeni ja osittain ainakin kuulee äänemme. Minä en vielä pysty tuntemaan hänen liikkeitään, mutta odotan sitä innolla. Joinakin hetkinä minut täyttää niin suunnaton ilo ja rakkaus, etten ole voinut sellaista uskoa koskaan kokevani. Tämä on meidän vauvamme, rakkaan mieheni ja minun.

Viikonloppu joka muutti kaiken... melkein

Tulipa taas viime viikonloppuna käytyä apteekissa hakemassa raskaustesti, oikein sellainen kallis versio. Olin tällä kertaa niin varma, että nyt tulos on positiivinen. Mielessäni ei ollut muuta vaihtoehtoa. Kuukautiset olivat kaksi päivää myöhässä ja niin ei ole tapahtunut ainakaan vuoteen. Olin jo ehtinyt suunnitella, kuinka voisimme jouluna kertoa perheillemme tämän onnellisen uutisen ja että vauva syntyisi ensi vuonna heinäkuussa. Pieni pelko oli kuitenkin mielessä, että positiivinen raskaustesti ei toisi vielä varmuutta siitä, että saisimme vauvan syliin saakka.

Tuloshan olikin sitten entisenlainen, en ole edelleenkään raskaana. Katsoessani testin tulosta, en oikeastaan edes ollut niin pettynyt, kuin joskus aiemmin olen ollut vastaavassa tilanteessa. Nyt sanoin miehelleni, että tämän jälkeen en osta testiä ennen kuin kuukautiset ovat vähintään viikon myöhässä. Sitä tilannetta vaan tuskin tulee. Olen kyllä vahvasti menettämässä uskoni tähän.