Elämän suuria ja pieniä asioita

Viime aikoina elämässä on tapahtunut asioita, jotka ovat herättäneet monenlaisia tunteita. Raskaus onneksi etenee rauhallisesti (tai siis hurjaa vauhtia) omalla painollaan. Jo kovin pian uusi vauva on täällä kanssamme.

Mutta ne muut asiat. Eräs ystävyyssuhde, joka on ollut minulle todella tärkeä, on tällä hetkellä, voisiko sanoa, että katkolla. Taustalla meillä kaikilla on lapsettomuuden tuskaa ja nyt monet menneisyyden asiat ovat jollakin lailla tulleet uudella tapaa esiin. Olen kovin surullinen, jos asiat eivät jatkossa tunteiden rauhoituttua palaudu sille asteelle, että meillä voisi olla luottamuksellinen ystävyyssuhde. Tällä hetkellä olen itse melko toivottomassa tilanteessa, koska en osaa löytää keinoa päästä ystävääni lähelle. Kaikki tuntuu liian vaikealta. Oma raskaudentila ja siihen liittyvät hormonien aiheuttamat tunnemyllerrykset eivät todellakaan auta asiaa.

Toinen iso asia, jota tässä pohdiskelemme, on uusi koti. Asuntomme alkaa olla hieman pieni ja epäkäytännöllinenkin, ja toivoisimme pääsevämme uuteen kotiin. Mitä pikemmin sen parempi. Nämä ovat vaan niin kovin suuria asioita pähkäiltäviksi.

Testipäivä

Tänään aamulla sain tehdä elämäni toisen positiivisen raskaustestin. Alkionsiirto on siis onnistunut ja seuraavaksi odotamme aikaa varhaisultraan. En olisi voinut ikinä kuvitella, että jo toista kertaa onnistumme ivf:n tuoresiirrosta. Toki päässäni takoo, että niin kauan, kuin näemme edes sykkeen ja sikiön oikeassa paikassa, ei ole vielä syytä hurraamiseen. Niin paljon etappeja ja matkaa on vielä edessä, ennen kuin pikkusisarus on maailmassa. Iloitsen kuitenkin siitä, että matka on alkanut. Ilman ensimmäistä etappia ei voi maaliinkaan päästä.

Sekin tuntuu ihmeelliseltä, että juuri tänään juhlistetaan sitä, että 40 vuotta sitten alkunsa sai ensimmäinen ivf-vauva! Olen niin kiitollinen, että tämä hoito on kehitetty.

32+4

52 päivää laskettuun aikaan jäljellä. Pian meidän sylissämme on jotain niin rakasta, etten pysty sitä sanoin kuvailemaan. Kunhan vain kaikki sujuisi nyt vielä hyvin.

Kuinka nopeasti asiat ovat nyt muuttuneet, kun muutos kerran sitten lähti käyntiin. Vielä vuosi sitten joulun aika oli hyvin surullista aikaa. Kuulimme uutisia miehen siskon toisesta raskaudesta, se sai minut täysin pois tolaltaan. Nyt, vuotta myöhemmin meille odotetaan pian saapuvaksi omaa ihmettämme. Muistan myös, kuinka silloin viime uutena vuotena päätin, että vuoden päästä en saa olla enää näin surullinen, koska se rikkoisi vielä ajan myötä parisuhteemme. Vaikka kuinka meillä olisikin ollut vahva parisuhde, tunsin, että ikuinen surullisuuteni ja masenteluni alkoi jäytää ja tehdä ikäviä pelkoja suhteeseemme. Ajattelin silloin, että jokin muutos elämäämme on tultava, ja tarkoitin siis sitä, että itselleni on tultava muita ajatuksia kuin lapsettomuus. Minun olisi löydettävä ilo ja onni jälleen meistä kahdesta, rakkaastani ja kaikesta siitä, mitä meillä elämässä jo on. Ja kuinka sitten kävikään. Nyt kaikki on yhtäkkiä aivan toisin. Olen saanut niin paljon enemmän kuin ikinä olisin edes voinut toivoa.

Toisten ihmisten meille osoittama rakkaus on jotain uskomatonta. Niin moni läheinen ja vähän vieraampikin ihminen on ollut aidosti onnellinen puolestamme. Mikä ihmeellisintä, olemme saanet nyt kuulla ainakin kahden ihmisen rukoilleen meille lasta, ja kaiken lisäksi sellaisten ihmisten, joille emme ole edes paljastaneet lapsettomuuden suruamme. Silti meitä on hiljaa kannettu, se tuntuu uskomattoman ihanalta. Kotiimme on hankittu jonkin verran vauvatavaraa, olemme valmistautumassa yhteen elämämme suurimmista ja ihanimmista muutoksista. Ja suurinta iloa on tuottanut nähdä onni puolisoni silmissä, hymyssä, eleissä ja ilmeissä. Puheissa ja kaikessa. Hän odottaa malttamattomana saadakseen lapsemme syliinsä. Kaikki on ihmeellistä ja olemme täynnä kiitollisuutta.

Nyt ei ole kiire mihinkään. Tämä aika on nyt juuri parasta aikaa, nauttikaamme tästä.

Varovainen onni

Paljon on vettä virrannut vai miten se ikivanha kulunut sanonta menikään..

Näinä muutamana kuukautena, kun blogini on pysynyt hiljaisena, on tapahtunut elämämme ehkäpä suurin asia. Olen tullut raskaaksi. Kaiken tuskan ja ahdistuksen jälkeen olen saanut nähdä ensimmäistä kertaa elämässäni raskaustestissä ne kaksi viivaa, vahvoina ja varmoina. Meistä on tulossa äiti ja isä.

Sellainen sisäinen, rauhallinen onni on ollut koko ajan olemassa, mutta nyt vasta uskallan tämän tänne kirjoittaa. Jokainen päivä on toki hyvin varovaista odotusta. Mitä tahansahan voi tietenkin tapahtua, missä vaiheessa vaan. Rakkaan työkaverini sanat ovat kuitenkin vahvistaneet minua jo heti alusta saakka: "Nyt on aika olla iloinen ja onnellinen, jos jotain sitten tapahtuisikin, ehdin suremaan sitä sitten". Ja varmasti kyllä surisinkin, enemmän kuin ikinä olen voinut kuvitella surevani. On tämä sellainen ihme, uuden elämän alku. Pienen ihmisen alku, joka tällä hetkellä jo tuntee minun liikkeeni ja osittain ainakin kuulee äänemme. Minä en vielä pysty tuntemaan hänen liikkeitään, mutta odotan sitä innolla. Joinakin hetkinä minut täyttää niin suunnaton ilo ja rakkaus, etten ole voinut sellaista uskoa koskaan kokevani. Tämä on meidän vauvamme, rakkaan mieheni ja minun.

Ihana lumi ja valkeus

Ensilumi on saapunut. Toissailtana katselin ohjelmaa "Suomen kaunein koti" ja siinä ihastellessani täydellistä punaista hirsitaloa ja sen ihanaa sisustusta, ymmärsin, että meilläkin on nyt ihana koti. Meidän ensimmäinen oma koti. Avasin oven ulos ja katselin hiljaa alas laskeutuvaa valkeaa lunta ja tunsin suurta onnea. Tässä on meidän koti. Täällä on minulla hyvä olla. Pyysin mieheni katsomaan lumisadetta, ja hän haki kameran ja otti muutaman kuvankin tästä hetkestä. Onnea ovat ne pienet asiat, joista tulee kaikkein suurimpia.

Tilasin netistä muutamia joulukoristeita. Tänä vuonna, tämän oman kodin myötä koen joulun odotuksenkin ihan uudella tavalla. Haluan laittaa kaiken kauniiksi ja aiomme laittaa olohuoneeseen pienen joulukuusen. Kaupungin suurin kuusi viritetään keskustaan torille, mutta meillekin saapuu tänä jouluna oma pieni joulupuu. Haaveilen sellaisesta seimikoristeesta. Se voisi olla vähän arvokkaampikin, koska säilyttäisimme sen joulusta toiseen. En ole vain vielä löytänyt sopivaa. Tilasin kuitenkin tällä erää sellaiset pallovalot, jotka asettelin tv-tason päälle ja pienen metallinhohtoisen pöytäkuusen, jossa on pienet valot. Sen asettelimme eilen illalla vitriinin päälle. Huomaan pitäväni valkoisesta. Ulos katsoessa näyttää aivan erilaiselta nyt, kun maa on valkea. Mieli on ainakin vähän virkistynyt valonpilkahduksen myötä.

Ehkä tässä kodissa ei koskaan tule olemaan lasta. Ehkä minusta ei koskaan tule äitiä. Onneksi on kuitenkin niitäkin hetkiä, jolloin olen onnellinen. Toivon, että tulevaisuudessa näitä onnen hetkiä alkaa tulla enemmän ja useammin. Ostin liput Juha Tapion joulukonserttiin. Toivon, että siinä on jälleen pieni keidas tässä elämässä.

Siivouspäivän ihana toiveikkuuden hetki

Siivoilin äsken ihanaa uutta kotiamme ja katsellessani omasta mielestäni erittäin kaunista makuuhuonettamme, huomasin ajattelevani ihanaa asiaa: Meidän makuuhuoneeseemme sopisi täydellisesti vauvan kehto. Vauvan kehto. Mieheni omin käsin valmistama. Ihana, puinen vauvan kehto. Siellä lepäisi oma suloinen tyttömme. Ajatuksissani meidän lapsemme on aina ollut tyttö. Tytölle on nimikin jo olemassa. Täydellinen oma suloisuutemme. Voi mikä haave.

Kunpa se saisi jonakin päivänä olla totta.

Toiveet liian korkealla

Pitkästä, pitkästä aikaa tässä kierrossa minulla on noussut iso toivo siitä, että nyt voisin olla raskaana. Tunnistin ovulaation ja tällä kertaa oikealta puolelta, jolta yleensä en ole tunnistanut mitään. Ja nyt mietinkin, että jos vasemmalla puolella on jotain vikaa, mutta nyt olisikin toisen munasarjan vuoro ja tällä kertaa meitä onnistaisi. Seuraan kaikkia oireita ja vatsakipuja, ja samalla tiedän tunteneeni kaiken tämän jo niin monta kertaa, eikä se ole lopulta johtanut mihinkään. Ja tiedän pettyväni tällä kertaa pahemmin kuin koskaan, jos nytkään ei tule onnistumista. Kaiken lisäksi olen kuullut radiosta useaan kertaan Juha Tapion kappaleen "Sitkeä sydän", jolla on ollut useammalle raskautta toivovalle toivoa antava merkitys. Olisiko sillä meillekin, tässä hetkessä. Tiedän kyllä, että vaikka raskauteni olisikin nyt alkanut, pieni sydän ei vielä sykkisi, mutta sydämen alku olisi jossakin olemassa. Ja olisipa se nyt sitten sitkeä. Tarpeeksi sitkeä tähän kovaan maailmaan.

Tämä olisi viimeinen mahdollisuus tulla raskaaksi ennen tutkimuksiin menemistä. Maaliskuussa meillä on aika keskussairaalaan ensikäynnille. Toivon viimeiseen asti, että ennen sitä saamme positiivisen raskaustestin.

Toivo ja pettymys

Raskauden toivominen on ihmeellinen asia. Tunteet vaihtelevat kierron mukaan jonkinlaisesta alkukierron välinpitämättömyydestä vaivihkaa nousevaan toivoon, joka sitten tähän saakka kohdallani on päättynyt aina pettymykseen. Joskus pettymys on ollut suurempi, joskun pienempi. Kyyneleitä siihen on usein liittynyt. Yhtään kertaa en ole (tiettävästi) ollut raskaana, ei edes hetkellisesti.

Olen yrittänyt olla ajattelematta asiaa, yrittänyt olla toivomatta, etten joutuisi putoamaan niin korkealta. Mutta aina jonkinasteinen odotus kierron keskivaiheen jälkeen tulee. Jospa tällä kertaa olisi meidän vuoromme.