Tyttärelle pikkusisarus?

Tänään aloitin Synarela-sumutukset ja edessä olisi siis elämämme toinen ivf-hoito. Jännittää kovasti, ja nyt ajattelin tänne blogiin kirjoitella näitä tuntemuksia, jotta niistä jäisi jonkinlainen muisto itsellekin ja ehkä joku toinenkin saattaisi saada apua teksteistäni. Suihkeesta tulee minulle päänsärky. Sen muistan aiemmaltaan ja tänäänkin heti sen sain kokea. Mutta kyllähän nyt päänsäryn kestää, jos tuloksena on uusi ihminen. Muita haittavaikutuksia en muista huomanneeni, tai no limakalvojen kuivumista oli kyllä.

Nyt sumutellaan sitten aamuin illoin molempiin sieraimiin yksi suihkaus ja odotellaan vuodon alkua. Silloin soitan poliklinikalle ja varataan aika nollaultraan.

Tästä se alkaa. Matka kohti pikkusisarusta, toivomme niin.

Paluu blogin pariin

On kulunut melkein vuosi edellisestä blogikirjoituksestani. Aina silloin tällöin olen miettinyt, mitä tälle blogilleni tekisin. Poistanko sen kokonaan, jätänkö tänne tällaisenään vai jatkanko kirjoittamista. Nyt ainakin tuntuu siltä, että voisin jatkaa kirjoittamista. Tällä hetkellä elän erilaista elämää kuin blogin aloitusvaiheessa, mutta edelleen mietiskelen ja muistan hyvin ajat, jolloin aloitin kirjoittamisen. Ei lapsettomuus ja sen aiheuttama tuska ole unohtunut. Enkä haluakaan niitä täysin unohtaa. Olen onnellinen siitä, että kestin ne vuodet ja nyt saamme olla tässä, kiitollisuutta täynnä.

Tyttäremme täytti äskettäin vuoden. Mikä ihmeellinen vuosi meillä onkaan takana. Kasvun ja kehityksen seuraaminen on ollut päätä huimaavaa. Miten olemme voineetkaan saada elämäämme sulostuttamaan täydellisen pienen ihmeen. Suurin tunne on aina kiitollisuus. Tiedän, että elämä ei mene näin kaikilla ja on paljon niitä, joille tätä samaa toivoisin koko sydämestäni. Oma toiveeni kun ei kuitenkaan voi lasta kaikille toivojille suoda.

Otat ensimmäisiä varovaisia askeleitasi
Kohti aurinkoa
               Kohti valoa
Elämää

Sinulla on hymy joka loistaa silmissäsi saakka
Hymyile rakas hymyile
 Naura ja kujertele

Varovaiset askeleesi vaihtuvat juoksuun
Koko maailma on avoin
Sinulle on
Kaikki mahdollista

Sinulle, pienoisemme

Olet nyt neljän kuukauden ikäinen, ihana tyttönen. Lepäät tällä hetkellä sohvalla vierelläni ja olet niin suloinen, että siihen ei riitä sanoja.

Vuosi sitten olimme hetkeä aiemmin saaneet nähdä raskaustestissä ne kaksi viivaa. Elämämme suunta oli täysin muuttunut, mutta emme osanneet tietenkään edes kuvitella, mitä kaikkea Sinun odotuksesi ja saapumisesi elämäämme toisi. Kaikkea emme tiedä vieläkään, olethan vielä niin kovin pieni. Rakkaus, jota sinua kohtaan tunnemme on valtavan suuri. Voisimme oikeasti tehdä mitä tahansa puolestasi. Sinun hyvinvointisi on meille kaikkein tärkeintä. Olen ollut tähän mennessä todella huolissani vatsavaivoistasi, herkästä ihostasi, silmäsi verestämisestä ja mitähän kaikkea vielä. Ja kun asiat alkavat näyttää parantumisen merkkejä, kun hoito alkaa tuottaa tulosta, on onneni valtava. Sinulla on parempi olla. Sinun ilosi, jokeltelusi, hymysi, innostunut potkimisesi ja kätesi muksauttelut saavat sydämeni hyppimään ilosta. Olet täydellinen. Olet kauneinta mitä ikinä tulen elämässäni kohtaamaan.

Suurin toiveeni on, että saisit olla elämässäsi onnellinen. Toivon, että saat kohdata paljon ihania ihmisiä ja että uskallat rohkeasti katsoa eteen päin ja olla oma itsesi. Toivon, että Sinusta kasvaa empaattinen ja välittävä ihminen. Mitä ikinä elämässäsi tapahtuukaan, me rakastamme Sinua aina. Kiitos, että olet olemassa. Kiitos, että me saamme olla osana elämääsi.

Hän on täällä!

Meille on syntynyt ihana tyttö. Pari viikkoa sitten sunnuntaina aamulla heräsin siihen, että minulta meni lapsivesi. Siitä alkoi elämäni ihmeellisin päivä, lopullinen matkani äidiksi. Illansuussa, kovien taistelujen ja kipujen jälkeen sain syliini maailman suloisimman tytön. Kiitollisuus täyttää mieleni. Nyt me saamme mieheni kanssa ihmetellä tätä uutta elämää. Monia asioita olemme jo tässä ajassa oppineet ja kuinka paljon kaikkea ihmeellistä vielä saammekaan kokea rakkaan lapsemme kanssa. Vapaa-aikaa ei ole juurikaan ollut ja väsymys on ajoittain valtaisa, mutta pieni ihminen, jonka olemme saaneet, on uskomattoman ihana ja täydellinen. Meidän oma lapsemme.

Loppusuoralla

Tänään on vauvamme laskettu aika. Uskomatonta, että nyt olemme tässä. Kotimme näyttää jo mielestäni melko valmiilta vauvaperheen kodilta ja ajatuksetkin ovat rauhoittuneet. Uskomme, että tulemme selviytymään pikkuisen kanssa. Mikä hienointa, tiedän, että saamme myös apua sitä tarvitessamme.

Eilisiltana ja viime yönä tunsin jonkin verran supistuksia, mutta selkeästi synnytyksen alkuun viittaavaa ei ole tuntunut. On vain odotettava. Ja kuitenkin hetki on jo niin lähellä. Oman lapsen syliin saaminen on nyt lähempänä kuin koskaan. Liikutuksen kyyneleet nousevat silmiini vähän väliä. Meitä on siunattu ihanilla hetkillä. Kaipaukseemme on annettu vastaus, joka on vielä tällä hetkellä sisälläni ja pian sylissämme. Odotan niin kovasti niitä hetkiä, kun näemme ensimmäistä kertaa kasvoista kasvoihin. Tahdon olla vauvallemme turvallinen syli, johon voi aina tulla.

Toivottavasti pian, pian hän on täällä.

Tulossa tänään: tutustuminen synnytyssairaalaan

Tänään olemme menossa tutustumaan synnytyssairaalaan. Neuvolan järjestämässä synnytysvalmennuksessa kävimme jo pari viikkoa sitten. Huomaan odotuksemme lähestyvän loppua. Ja edessä on pian uusi aika, aivan uusi alku.

Sairaalassa, synnytyssalissa tapaamme lapsemme ensimmäistä kertaa kasvoista kasvoihin. Saamme katsoa häntä silmiin ja aloittaa tutustumisen perheenä. Tämä kaikki tuntuu uskomattomalta. Vuosi sitten elimme elämämme surullisimpia hetkiä, kun endometrioosini ja sen aiheuttamat muutokset elimistössäni oli juuri todettu. Nyt, vuotta myöhemmin saamme pian nähdä uuden ihmisen, meidän oman lapsemme. Olen iloinen, onnellinen ja täynnä jännittävää odotusta. Miten meitä onkin voinut kohdata näin suuri onni. Syvä kiitollisuus kaikesta täyttää jälleen kerran mieleni.

32+4

52 päivää laskettuun aikaan jäljellä. Pian meidän sylissämme on jotain niin rakasta, etten pysty sitä sanoin kuvailemaan. Kunhan vain kaikki sujuisi nyt vielä hyvin.

Kuinka nopeasti asiat ovat nyt muuttuneet, kun muutos kerran sitten lähti käyntiin. Vielä vuosi sitten joulun aika oli hyvin surullista aikaa. Kuulimme uutisia miehen siskon toisesta raskaudesta, se sai minut täysin pois tolaltaan. Nyt, vuotta myöhemmin meille odotetaan pian saapuvaksi omaa ihmettämme. Muistan myös, kuinka silloin viime uutena vuotena päätin, että vuoden päästä en saa olla enää näin surullinen, koska se rikkoisi vielä ajan myötä parisuhteemme. Vaikka kuinka meillä olisikin ollut vahva parisuhde, tunsin, että ikuinen surullisuuteni ja masenteluni alkoi jäytää ja tehdä ikäviä pelkoja suhteeseemme. Ajattelin silloin, että jokin muutos elämäämme on tultava, ja tarkoitin siis sitä, että itselleni on tultava muita ajatuksia kuin lapsettomuus. Minun olisi löydettävä ilo ja onni jälleen meistä kahdesta, rakkaastani ja kaikesta siitä, mitä meillä elämässä jo on. Ja kuinka sitten kävikään. Nyt kaikki on yhtäkkiä aivan toisin. Olen saanut niin paljon enemmän kuin ikinä olisin edes voinut toivoa.

Toisten ihmisten meille osoittama rakkaus on jotain uskomatonta. Niin moni läheinen ja vähän vieraampikin ihminen on ollut aidosti onnellinen puolestamme. Mikä ihmeellisintä, olemme saanet nyt kuulla ainakin kahden ihmisen rukoilleen meille lasta, ja kaiken lisäksi sellaisten ihmisten, joille emme ole edes paljastaneet lapsettomuuden suruamme. Silti meitä on hiljaa kannettu, se tuntuu uskomattoman ihanalta. Kotiimme on hankittu jonkin verran vauvatavaraa, olemme valmistautumassa yhteen elämämme suurimmista ja ihanimmista muutoksista. Ja suurinta iloa on tuottanut nähdä onni puolisoni silmissä, hymyssä, eleissä ja ilmeissä. Puheissa ja kaikessa. Hän odottaa malttamattomana saadakseen lapsemme syliinsä. Kaikki on ihmeellistä ja olemme täynnä kiitollisuutta.

Nyt ei ole kiire mihinkään. Tämä aika on nyt juuri parasta aikaa, nauttikaamme tästä.