keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Paluu blogin pariin

On kulunut melkein vuosi edellisestä blogikirjoituksestani. Aina silloin tällöin olen miettinyt, mitä tälle blogilleni tekisin. Poistanko sen kokonaan, jätänkö tänne tällaisenään vai jatkanko kirjoittamista. Nyt ainakin tuntuu siltä, että voisin jatkaa kirjoittamista. Tällä hetkellä elän erilaista elämää kuin blogin aloitusvaiheessa, mutta edelleen mietiskelen ja muistan hyvin ajat, jolloin aloitin kirjoittamisen. Ei lapsettomuus ja sen aiheuttama tuska ole unohtunut. Enkä haluakaan niitä täysin unohtaa. Olen onnellinen siitä, että kestin ne vuodet ja nyt saamme olla tässä, kiitollisuutta täynnä.

Tyttäremme täytti äskettäin vuoden. Mikä ihmeellinen vuosi meillä onkaan takana. Kasvun ja kehityksen seuraaminen on ollut päätä huimaavaa. Miten olemme voineetkaan saada elämäämme sulostuttamaan täydellisen pienen ihmeen. Suurin tunne on aina kiitollisuus. Tiedän, että elämä ei mene näin kaikilla ja on paljon niitä, joille tätä samaa toivoisin koko sydämestäni. Oma toiveeni kun ei kuitenkaan voi lasta kaikille toivojille suoda.

Otat ensimmäisiä varovaisia askeleitasi
Kohti aurinkoa
               Kohti valoa
Elämää

Sinulla on hymy joka loistaa silmissäsi saakka
Hymyile rakas hymyile
 Naura ja kujertele

Varovaiset askeleesi vaihtuvat juoksuun
Koko maailma on avoin
Sinulle on
Kaikki mahdollista





maanantai 20. kesäkuuta 2016

Sinulle, pienoisemme

Olet nyt neljän kuukauden ikäinen, ihana tyttönen. Lepäät tällä hetkellä sohvalla vierelläni ja olet niin suloinen, että siihen ei riitä sanoja.

Vuosi sitten olimme hetkeä aiemmin saaneet nähdä raskaustestissä ne kaksi viivaa. Elämämme suunta oli täysin muuttunut, mutta emme osanneet tietenkään edes kuvitella, mitä kaikkea Sinun odotuksesi ja saapumisesi elämäämme toisi. Kaikkea emme tiedä vieläkään, olethan vielä niin kovin pieni. Rakkaus, jota sinua kohtaan tunnemme on valtavan suuri. Voisimme oikeasti tehdä mitä tahansa puolestasi. Sinun hyvinvointisi on meille kaikkein tärkeintä. Olen ollut tähän mennessä todella huolissani vatsavaivoistasi, herkästä ihostasi, silmäsi verestämisestä ja mitähän kaikkea vielä. Ja kun asiat alkavat näyttää parantumisen merkkejä, kun hoito alkaa tuottaa tulosta, on onneni valtava. Sinulla on parempi olla. Sinun ilosi, jokeltelusi, hymysi, innostunut potkimisesi ja kätesi muksauttelut saavat sydämeni hyppimään ilosta. Olet täydellinen. Olet kauneinta mitä ikinä tulen elämässäni kohtaamaan.

Suurin toiveeni on, että saisit olla elämässäsi onnellinen. Toivon, että saat kohdata paljon ihania ihmisiä ja että uskallat rohkeasti katsoa eteen päin ja olla oma itsesi. Toivon, että Sinusta kasvaa empaattinen ja välittävä ihminen. Mitä ikinä elämässäsi tapahtuukaan, me rakastamme Sinua aina. Kiitos, että olet olemassa. Kiitos, että me saamme olla osana elämääsi.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Hän on täällä!

Meille on syntynyt ihana tyttö. Pari viikkoa sitten sunnuntaina aamulla heräsin siihen, että minulta meni lapsivesi. Siitä alkoi elämäni ihmeellisin päivä, lopullinen matkani äidiksi. Illansuussa, kovien taistelujen ja kipujen jälkeen sain syliini maailman suloisimman tytön. Kiitollisuus täyttää mieleni. Nyt me saamme mieheni kanssa ihmetellä tätä uutta elämää. Monia asioita olemme jo tässä ajassa oppineet ja kuinka paljon kaikkea ihmeellistä vielä saammekaan kokea rakkaan lapsemme kanssa. Vapaa-aikaa ei ole juurikaan ollut ja väsymys on ajoittain valtaisa, mutta pieni ihminen, jonka olemme saaneet, on uskomattoman ihana ja täydellinen. Meidän oma lapsemme.

lauantai 20. helmikuuta 2016

Loppusuoralla

Tänään on vauvamme laskettu aika. Uskomatonta, että nyt olemme tässä. Kotimme näyttää jo mielestäni melko valmiilta vauvaperheen kodilta ja ajatuksetkin ovat rauhoittuneet. Uskomme, että tulemme selviytymään pikkuisen kanssa. Mikä hienointa, tiedän, että saamme myös apua sitä tarvitessamme.

Eilisiltana ja viime yönä tunsin jonkin verran supistuksia, mutta selkeästi synnytyksen alkuun viittaavaa ei ole tuntunut. On vain odotettava. Ja kuitenkin hetki on jo niin lähellä. Oman lapsen syliin saaminen on nyt lähempänä kuin koskaan. Liikutuksen kyyneleet nousevat silmiini vähän väliä. Meitä on siunattu ihanilla hetkillä. Kaipaukseemme on annettu vastaus, joka on vielä tällä hetkellä sisälläni ja pian sylissämme. Odotan niin kovasti niitä hetkiä, kun näemme ensimmäistä kertaa kasvoista kasvoihin. Tahdon olla vauvallemme turvallinen syli, johon voi aina tulla.

Toivottavasti pian, pian hän on täällä.

torstai 28. tammikuuta 2016

Tulossa tänään: tutustuminen synnytyssairaalaan

Tänään olemme menossa tutustumaan synnytyssairaalaan. Neuvolan järjestämässä synnytysvalmennuksessa kävimme jo pari viikkoa sitten. Huomaan odotuksemme lähestyvän loppua. Ja edessä on pian uusi aika, aivan uusi alku.

Sairaalassa, synnytyssalissa tapaamme lapsemme ensimmäistä kertaa kasvoista kasvoihin. Saamme katsoa häntä silmiin ja aloittaa tutustumisen perheenä. Tämä kaikki tuntuu uskomattomalta. Vuosi sitten elimme elämämme surullisimpia hetkiä, kun endometrioosini ja sen aiheuttamat muutokset elimistössäni oli juuri todettu. Nyt, vuotta myöhemmin saamme pian nähdä uuden ihmisen, meidän oman lapsemme. Olen iloinen, onnellinen ja täynnä jännittävää odotusta. Miten meitä onkin voinut kohdata näin suuri onni. Syvä kiitollisuus kaikesta täyttää jälleen kerran mieleni.

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

32+4

52 päivää laskettuun aikaan jäljellä. Pian meidän sylissämme on jotain niin rakasta, etten pysty sitä sanoin kuvailemaan. Kunhan vain kaikki sujuisi nyt vielä hyvin.

Kuinka nopeasti asiat ovat nyt muuttuneet, kun muutos kerran sitten lähti käyntiin. Vielä vuosi sitten joulun aika oli hyvin surullista aikaa. Kuulimme uutisia miehen siskon toisesta raskaudesta, se sai minut täysin pois tolaltaan. Nyt, vuotta myöhemmin meille odotetaan pian saapuvaksi omaa ihmettämme. Muistan myös, kuinka silloin viime uutena vuotena päätin, että vuoden päästä en saa olla enää näin surullinen, koska se rikkoisi vielä ajan myötä parisuhteemme. Vaikka kuinka meillä olisikin ollut vahva parisuhde, tunsin, että ikuinen surullisuuteni ja masenteluni alkoi jäytää ja tehdä ikäviä pelkoja suhteeseemme. Ajattelin silloin, että jokin muutos elämäämme on tultava, ja tarkoitin siis sitä, että itselleni on tultava muita ajatuksia kuin lapsettomuus. Minun olisi löydettävä ilo ja onni jälleen meistä kahdesta, rakkaastani ja kaikesta siitä, mitä meillä elämässä jo on. Ja kuinka sitten kävikään. Nyt kaikki on yhtäkkiä aivan toisin. Olen saanut niin paljon enemmän kuin ikinä olisin edes voinut toivoa.

Toisten ihmisten meille osoittama rakkaus on jotain uskomatonta. Niin moni läheinen ja vähän vieraampikin ihminen on ollut aidosti onnellinen puolestamme. Mikä ihmeellisintä, olemme saanet nyt kuulla ainakin kahden ihmisen rukoilleen meille lasta, ja kaiken lisäksi sellaisten ihmisten, joille emme ole edes paljastaneet lapsettomuuden suruamme. Silti meitä on hiljaa kannettu, se tuntuu uskomattoman ihanalta. Kotiimme on hankittu jonkin verran vauvatavaraa, olemme valmistautumassa yhteen elämämme suurimmista ja ihanimmista muutoksista. Ja suurinta iloa on tuottanut nähdä onni puolisoni silmissä, hymyssä, eleissä ja ilmeissä. Puheissa ja kaikessa. Hän odottaa malttamattomana saadakseen lapsemme syliinsä. Kaikki on ihmeellistä ja olemme täynnä kiitollisuutta.

Nyt ei ole kiire mihinkään. Tämä aika on nyt juuri parasta aikaa, nauttikaamme tästä.

tiistai 27. lokakuuta 2015

Rakenneultrassa kaikki hyvin

Kävimme muutama päivä sitten rakenneultrassa. Jännitimme sinne menemistä, mutta onneksi saimme kuulla kaiken olevan niin kuin pitääkin. Oli aivan uskomatonta nähdä hänet, oma pikkuisemme, siellä varpaat suussa levollisena. Ensimmäisenä ruudulla havaitsin vahvana sykkivän sydämen, ja liikutus täytti voimakkaasti minut. Ilo ja liikutus miehen silmissä oli myös koskettavaa nähdä. Siinä me olimme, käsi kädessä sanattomina tämän pienen ihmeen edessä. Meidän vauvamme kasvaa ja kehittyy minun sisälläni, vaikka aiemmin olin ajatellut, ettei minun sisälläni koskaan voisi kasvaa uutta elämää. Tuntui uskomattomalta nähdä, mitä kaikkea vauvaan on kehittynyt ja koko ajan kehittyy lisää. Mitä kaikkea ihmeellistä meille vauvasta kerrottiinkaan! Saimme nähdä keuhkovaltimot ja varmistuksen siitä, että veri kiertää oikeaan suuntaan, näimme täydellisenä helminauhana kehittyneen selkärangan ja ne pienet sievät kasvot. Se on jotain, minkä näkemistä toivoisin jokaiselle lapsettomuudesta kärsineelle. Tuntuu kuin kaikki se epätoivo, suru, itkut, olisivat saaneet korvauksen, jota ei voi sanoin kuvata. Kotimatkalla autossa kyyneleet valuivat poskilleni. Olimme saanet nähdä minun silmissäni maailman kauneimman pikkuisen, jota rakastan jo aivan suunnattoman paljon.

Tiedän, vielä on matkaa edessä, paljon. Mitä tahansa voi vielä tapahtua, vaikka kaikki olikin nyt hyvin. Syntymäänkin on vielä aikaa, ja siitähän kaikki huoli vasta oikeastaan alkaakin. Miten saamme tämän pikkuisen suojeltua kaikelta siltä pahalta, mitä tässä maailmassa voi joutua kohtaamaan. Olen yrittänyt ajatella niin, että pikkuista suojelee myös vahvemmat voimat kuin minä ja mieheni, tai meidän lähipiirimme. Tämän kaiken takana on muutakin. Kiitän Jumalaa siitä, että tämä pikkuinen on tulossa luoksemme.

Olen tilannut ensimmäiset vauvan tarvikkeet. Nyt tuntuu siltä, että uskallan tehdä hankintoja. Ja pian varmaan saan tilata äitiyspakkauksen, huomenna on edessä neuvola, jossa käsitellään näitä Kelan asioita.

Tulevaisuus näyttää tällä hetkellä valoisalta.