Tämä joulun aika(kin) on vaikeaa lapsettomalle. Kävimme aamulla kirkossa, ja siellä tietenkin puhutaan odotuksesta. Odotamme seimen lasta. Me odottaisimme mielellämme myös omaa lastamme. Joka joulu sitä jollain lailla ajattelee, että olisipa tämä viimeinen joulu ennen omaa lasta. Jospa edes tieto omasta lapsesta olisi olemassa tulevana jouluna, tänä jouluna sitä onnea ei vielä suotu.
Tänään virittelimme joulutontut ja -liinat pöydille, ja jouluvaloja ikkunoille. Poltamme kynttilöitä ja huomenna laitamme luultavasti kuusen sisälle. Jouluruokia teemme äitini kanssa ja vietämme joulua nyt kolmestaan, äitini, mieheni ja minä. Ehkä joskus on sitten toisin, isommalla joukolla, lasten iloa katsellen ja kuunnellen. Joulun salaisuus liittyy vahvasti lapsiin.
Odotamme mekin kuitenkin sitä seimen lasta. Onneksi Hän on syntynyt jokaiselle, myös meille lapsettomille.
Rauhaisaa joulun aikaa kaikille meille toivottaen!
sunnuntai 22. joulukuuta 2013
keskiviikko 4. joulukuuta 2013
Valvottuja öitä
Olen niin stressaantunut päättötyön valmiiksi saamisesta ja tästä elämästä. Heräilen öisin ja siinäpä sitä tulee valvoessa mietittyä yhtä sun toista. Vaikka olenkin jo tavallaan menettänyt uskoni siihen, että joskus tulisin raskaaksi, luulin jälleen kerran vahvasti sitä olevani, kun kierto oli taas yhden päivän pidempi kuin edellinen. Varmaan johtuu ihan tuosta stressistä, että elimistö menee sekaisin tältäkin osin. Tällä kertaa en kuitenkaan mennyt ostamaan testiä.
Eräänä yönä mietiskelin, hieman jo paniikinomaisesti, että entä jos oikeasti meille ei koskaan tule lasta. Ei siis ikinä, koskaan. Ja se ajatus tuntui musertavalta. Mitä tässä elämässä sitten on mieltä? Seurata vain vierestä kun toiset ihmiset elävät elämäänsä. Olenko seuraavat kolmekymmentä vuotta töissä, töissä, töissä ja aina vaan töissä. Eikä mitään muuta koskaan tule. Ei ikinä, ei koskaan. Ahdistavaa. Voinhan tietysti aloittaa taas jossain vaiheessa uudet opinnot, joista tuskin on kuitenkaan kenellekään mitään hyötyä.
Oman kodin kyllä edelleen haluan. Siihen meillä on mahdollisuudet, ja ajatus omasta kodista tuntuu niin hyvältä. Paikka, jossa saan nauraa ja itkeä, elää omaa elämääni. Paikka, jonne saan kutsua ystäviä.Onneksi kaikki unelmat eivät ole vielä haalistuneet. Ja ehkä saan vielä huomata, että tulee uusiakin haaveita, toisenlaisia.
PS. Mies toi suklaata, olen hänen mielestään tehnyt niin ahkerasti päättötyötä. <3
Eräänä yönä mietiskelin, hieman jo paniikinomaisesti, että entä jos oikeasti meille ei koskaan tule lasta. Ei siis ikinä, koskaan. Ja se ajatus tuntui musertavalta. Mitä tässä elämässä sitten on mieltä? Seurata vain vierestä kun toiset ihmiset elävät elämäänsä. Olenko seuraavat kolmekymmentä vuotta töissä, töissä, töissä ja aina vaan töissä. Eikä mitään muuta koskaan tule. Ei ikinä, ei koskaan. Ahdistavaa. Voinhan tietysti aloittaa taas jossain vaiheessa uudet opinnot, joista tuskin on kuitenkaan kenellekään mitään hyötyä.
Oman kodin kyllä edelleen haluan. Siihen meillä on mahdollisuudet, ja ajatus omasta kodista tuntuu niin hyvältä. Paikka, jossa saan nauraa ja itkeä, elää omaa elämääni. Paikka, jonne saan kutsua ystäviä.Onneksi kaikki unelmat eivät ole vielä haalistuneet. Ja ehkä saan vielä huomata, että tulee uusiakin haaveita, toisenlaisia.
PS. Mies toi suklaata, olen hänen mielestään tehnyt niin ahkerasti päättötyötä. <3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)