Mustia ajatuksia

Mieli on tosi apea. Olen ollut vasta hetken aikaa takaisin töissä, mutta jo nyt olen palannut niihin samoihin ajatuksiin, joiden takia olen halunnut päästä uuteen ammattiin. Tämä toinen ammatti, jonka opiskelin välillä, ei vain ole kovin työllistävä, joten joudun tekemään edelleen entistä työtäni. Asiat ovat muuttuneet ainoastaan huonompaan suuntaan sinä aikana, kun olen ollut poissa näistä töistä. Ylhäältä sanellaan kaiken maailman säädöksiä, sellaisten henkilöiden toimesta, jotka eivät ole ilmeisesti koskaan edes käyneet kyseisessä työyksikössä.

Ruusuiset kuvitelmani siitä, että ehkä olisin nyt levännyt ja innostumiseni työssä olemisesta kantaisi, ovat haihtuneet taivaan tuuliin. Mikään ei muutu paremmaksi, jos jatkan tuolla, minun on vain opittava sietämään. Toinen vaihtoehto on, että lähden. Pelastaisiko se minut? Epäilen vahvasti, että tuo työ saa minut masentumaan. Välillä tuntuu, että millään ei ole mitään merkitystä.

Eilen illalla itkin. Vatsakipua ja näitä työasioita. Välillä tuntuu, että minulla ei ole mitään toivoa paremmasta. Jotenkin tuntuu, että olen joutunut nöyrtymään tämän kaiken edessä. Nuoruuden haaveissa minulla oli tähän ikään mennessä vakituinen työpaikka, jossa olen tyytyväinen, ja perhe. Aviomies minulla onkin, onneksi. Mutta miksi, voi miksi tässä piti käydä näin? Miksi meidän elämään tuli tällaiset vaikeudet? Miksi, miksi, miksi?

Meneekö se niin kuin äitinikin on minulle joskus sanonut, että ihmiselle ei anneta enempää kuin jaksaa kantaa? Että olen vahva kestämään tämänkin. Entä jos en vaan enää jaksa.

Vatsavaivat ovat täällä taas

Nyt on kp 23 ja vatsakivut ovat jälleen alkaneet. Tuntuu pientä jomottavaa kipua alavatsalla, eniten keskellä mutta välillä se laajenee koko alavatsalle. Näitä kipuja olen alkanut pohtia ja epäilenkin, että niiden aiheuttaja lienee syy siihen, etten ole raskautunut. Viikon päästä minulla on aika gynekologille, elleivät sitten kuukautiset ole ehtineet alkaneet.

Minulla on muutenkin kaikenlaisia vatsavaivoja, epämääräisiä suolistokipuja, vatsa pitää ärsyttävää murinaa ja kurinaa varsinkin kaikissa jännittävissä tilanteissa. Nyt kun olen palannut työelämään ja teen vuorotyötä, vatsa on heti ottanut itseensä. Tämä on rasittavaa. Pitäisi lopettaa kaikesta stressaaminen mutta kun en vaan millään osaa.

Katson  kalenteria ja huomaan, että pian alkaa tammikuun viimeinen viikko. Aika kuluu ja minä vanhenen. Koko ajan, hetki hetkeltä, minuutti minuutilta vähenevät mahdollisuuteni tulla äidiksi. Onhan se surullista. Kovin surullista.

Hiljainen päivä

Minulla on tänään vapaapäivä. Jouluna sain opintoni valmiiksi ja nyt olen aloittanut jälleen töissä, sijaisena työpaikassa, jossa olen ollut aiemminkin. Tuntui ihan hyvältä mennä töihin. Tuntuu hyvältä, kun minulla on joku tehtävä tässä elämässä.

Opiskelun päättymispäivän aamuna itkin. Itkin sitä, että opiskelujen aikana olin ollut varma, että ne keskeytyvät jäädessäni äitiyslomalle. Mietin välillä ankarasti, että saanko opintoja enää tehtyäkään loppuun saakka, jos vaikka muutamme toiselle paikkakunnalle, eikä siellä välttämättä ole samantapaista opintolinjaa. No jaa, olivat ihan turhia mietintöjä. Opiskelujen päättyessä en ole edes raskaana.

Olen iloinen, että valmistuin. Olen saanut jotain konkreettista valmiiksi.

Vähitellen olen alkanut valmistautua tässä vauvatoiveasiassa jälleen uuteen aikarajaan. Hetken päästä olemme toivoneet lasta kaksi vuotta. Siis oikeasti kaksi vuotta. Se tuntuu kyllä kovin pitkältä ajalta. Ajatukset ovat jotenkin ristiriitaiset, olen hiljalleen luopumassa luonnollisen raskautumisen toiveesta, mutta en todellakaan osaa nähdä meitä hedelmöityshoidoissa. Tarkoittaako tämä sitten sitä, että minun on sopeuduttava elämään ilman omia biologisia lapsia. Millaiselta tämä ajatus minusta tuntuu? En tiedä. En todellakaan tiedä.

Kaikista näistä ahdistavista pohdinnoista huolimatta haluamme nyt selvittää, onko minussa sitten jotakin todella vialla. Miehen siemennestenäytteen tulos oli hyvä. Onhan se toki positiivista. Olen varannut ajan gynekologille ja meillä on terveyskeskukseen varattuna aika lapsettomuustutkimuksiin lähetteen saamista varten.

Naimisiin mennessämme olimme keskustelleet mieheni kanssa, että haluaisimme elää jonkin aikaa kaksistaan ennen lasten saamista. Halusimme katsella tätä elämää, toisiamme ja kaikkea mahdollista ihan vain kahdestaan. En kadu sitä lainkaan. Olen äärettömän onnellinen meidän yhdessäolohetkistämme. Tämä on ollut hieno seikkailu tähän saakka, ja toivon, että näistä ikävämmistä vastoinkäymisistä vahvistumme entisestään ja saamme uutta tuulta purjeisiimme. Tämä elämä on meidän elämämme, täydellinen elämä kaikkine iloineen ja myös näine suruineen. 

Ai niin, emme saaneet sitä asuntoa, josta viimeksi kertoilin. Olisimme kyllä halunneet sen ja harmitti kovasti. Meitä varten täytyy olla sitten jokin toinen. Meidän oma koti.

Alkoi taas uusi vuosi

Vuosi on tosiaan vaihtunut. Joulun aika oli meillä levollinen. Mieskin on ollut lomalla ja olemme saaneet viettää ihanaa aikaa yhdessä.

Olimme poissa kotoa äitini luona noin puolitoista viikkoa, ja sen ajan olinkin pitkälti ajattelematta näitä lapsettomuusasioita. Palattuamme tänne kotiin, ovat ajatukset taas hiljalleen palautuneet mieleen. Huomaan luopuneeni toivosta. Kuukautisten alkaminen muutama päivä sitten ei aiheuttanut minussa muuta tunnetta, kuin ehkä ärsyyntymisen siitä, että joudun kestämään tällaista kipua kuukaudesta toiseen. Ihan turhaan. Jos kerran en voi tulla raskaaksi, miksi minun tulee sietää tämä kipu. Välillä olen sanonut, että haluaisin leikata pois nämä kaikki elimet, kun ei niistä minulle mitään iloa koskaan tule. Pelkkää kärsimystä vain. Kivut ovat koventuneet tässä viime vuosien aikana, ja olenkin nyt tullut siihen tulokseen, että olisiko minulla sittenkin jotain endometrioosia. Aiemmin en ole tätä oikein uskonut, mutta kipuja on kyllä ollut kovasti. Nykyään kivut alkavat jo noin viikkoa ennen kuukautisia, ajoittaisina kylläkin. Olenkin suunnitellut jälleen gynekologille ajan varaamista, sellaiselle, joka on erikoistunut näihin lapsettomuusasioihin. Terveyskeskukseen meillä onkin jo aika varattuna helmikuun alkuun, jotta nyt saisimme lähetteen niihin lapsettomuustutkimuksiin. Perusverikokeita meistä otettiin viime vuoden loppupuolella.

Jotain iloistakin on tänään tapahtunut. Kävimme katsomassa ihanaa asuntoa. Voi kunpa siitä tulisi nyt meidän ensimmäinen ihan oma koti. Kuvien perusteella olin siitä kovin kiinnostunut, ja kun astuimme sinne sisään, tunsin vahvasti, että voisimme asua siellä. Se tuntui heti kodilta. Voi kunpa nyt saisimme sen! Ihanan oman hobitinkolon! Olen siitä niin innoissani!

Tämän vuoden suhteen en ole uskaltanut luoda suuria toiveita. Tämä kotiasia nyt on tässä ensimmäisenä, ja sehän on toki hyvin iso asia. Olemme sitä pitkään suunnitelleet, ja nyt on oikea aika toteuttaa suunnitelmat. Vakituinen työpaikka toisi tietenkin turvallisuutta, mutta töitä minulla on kuitenkin ollut ja nytkin sijaisuuksia tiedossa, joten en ole siitä huolissani, selviämme varmastikin lainan maksustakin.

Jännityksellä jään kuulostelemaan, onko meillä kohta oma koti.