Sekavia unia ja rytmihäiriöitä

Viime yönä näin ahdistavia unia. Eräässä unessa, jonka muistan, olin jossakin uudessa työpaikassa aamuvuorossa, enkä ymmärtänyt yhtään, mitä minun kuuluisi siellä tehdä. Kuljeskelin vain ympäriinsä ja tunsin olevani surkea työntekijä. Toisessa unessa tapasin erästä meidän ystäväpariskuntaamme. Keskustelimme heidän kanssaan lapsettomuudestamme, ja he olivat kovin ymmärtäväisiä ja lohduttivat meitä surussamme. Sitten havaitsinkin, että pariskunnan vaimohan on raskaana. Hän istui levollisena tuolissa minua vastapäätä ja silitteli vatsaansa. Tunsin yhtäkkiä vain suurta kateutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Oikeassa elämässä tiedän, että heille on todella tulossa vauva.

Nyt illan mittaan on ollut muutaman kerran rytmihäiriötuntemuksia. Varmaan liiallisesta kahvin juomisesta ja stressistä. Toivottavasti saisin nukkua ensi yön rauhaisasti.

Matkalla.

Huomaan nyt olevani matkalla. Sellaisella matkalla, jolle en alunperin itse ole halunnut, mutta jolle olen nyt joutunut. Uskon, että tämä matka tulee johdattamaan minut läpi monenlaisten tunteiden ja tapahtumien, ja lopullista määränpäätä en vielä näe. Usein olen ajatellut, että minun olisi helpompaa elää, jos tietäisin, mitä on tulossa. Ehtisin valmistautua. Tässä elämäntilanteessa ei ole kuitenkaan mahdollista nähdä tulevaa, enkä edes pysty siihen itse oikeastaan vaikuttamaan. Siihen tyytyminen on vaikeaa. En osaa olla rauhallinen ja odottaa. Ja toisaalta olenkin juuri sitä. Rauhallinen ja jopa onnellinen siitä, että tämä ei ole minun käsissäni.

Tahdon ajatella, että tämän kaiken takana on joku syvempi merkitys.

Lapsettomuudesta kärsiminen ja näihin ajatuksiin käpertyminen on muuttanut minua. Ja tulee vielä jatkossakin muuttamaan. Katkeraksi en halua tulla, enkä halua joutua hoitojen kierteeseen. En kestäisi jatkuvia pettymyksiä. Tällä hetkellä ajattelen, että jos emme lasta saa, hoitoihin emme siltikään lähde. Silloin tahdon oppia näkemään tästä elämästä jonkin toisen puolen, sellaisen, jota nyt en osaa nähdä. En voi tietää, mitä asiasta ajattelen vaikkapa vuoden päästä tai viiden vuoden päästä. Kaikki on ennenkokematonta, aivan tuntematonta erämaata.

Sisälläni on vahva tunne, että minua ja miestäni varten on jotain, mitä emme olisi osanneet nähdä ja kohdata ilman tätä. Vaikka nyt sattuu, tämä johtaa meitä kohti parempaa. Tämä on meidän kahden yhteinen matka.

Viikonloppu joka muutti kaiken... melkein

Tulipa taas viime viikonloppuna käytyä apteekissa hakemassa raskaustesti, oikein sellainen kallis versio. Olin tällä kertaa niin varma, että nyt tulos on positiivinen. Mielessäni ei ollut muuta vaihtoehtoa. Kuukautiset olivat kaksi päivää myöhässä ja niin ei ole tapahtunut ainakaan vuoteen. Olin jo ehtinyt suunnitella, kuinka voisimme jouluna kertoa perheillemme tämän onnellisen uutisen ja että vauva syntyisi ensi vuonna heinäkuussa. Pieni pelko oli kuitenkin mielessä, että positiivinen raskaustesti ei toisi vielä varmuutta siitä, että saisimme vauvan syliin saakka.

Tuloshan olikin sitten entisenlainen, en ole edelleenkään raskaana. Katsoessani testin tulosta, en oikeastaan edes ollut niin pettynyt, kuin joskus aiemmin olen ollut vastaavassa tilanteessa. Nyt sanoin miehelleni, että tämän jälkeen en osta testiä ennen kuin kuukautiset ovat vähintään viikon myöhässä. Sitä tilannetta vaan tuskin tulee. Olen kyllä vahvasti menettämässä uskoni tähän.