Lääkärissä

Tänään jouduin käymään lääkärissä viikon kestäneen flunssani takia. Tai no influenssaksi lääkäri sen nyt nimesi.

Lääkäri kyseli peruskysymykset antibioottilääkitystä varten, mutta tällä kertaa tuo kysymys "onko raskauden mahdollisuutta?" sai ajatukset jälleen kerran palaamaan tähän lapsettomuusasiaan. Vastasin hänelle vain "ei ole". Ei ole koskaan raskauden mahdollisuutta. Surullista.

Vatsakivut ovat hävinneet, toiset kuukautiset laparoskopian jälkeen olivat lähes täysin kivuttomat, en tarvinnut yhtään kipulääkettä. Myöskään ennen vuodon alkamista ei ollut jomotusta, jota aiemmin tunsin. Jotain positiivistakin siis.

Kivunhoitoa

Nyt on taas kivun aika. Eilen otin enemmän särkylääkettä kuin koskaan aiemmin. Sen viimekertaisen lääkärikäynnin jälkeen uskaltauduin nyt lääkitsemään itseäni vahvemmin. Aiemmin olen yrittänyt kärsiä kipuja siitä syystä, että kipulääkkeet ilmeisesti voivat vaikuttaa raskautumiseen nekin. Epäilin kyllä itsekin, että tuskin muutamana päivänä kuukaudessa syödyt kipulääkkeet oikeasti voisivat olla syy lapsettomuuteemme, mutta silti tuntui vaikealta ottaa lääkettä.

Eilinen kipu tuntui vahvasta lääkityksestä huolimatta, vatsakrampit iskivät kesken puutyökurssin ja jouduin istumaan wc:ssä jonkin aikaa kaksinkerroin vatsaani pidellen. Vuotokin oli tällä kertaa mielestäni runsaampaa kuin tässä välillä.

Fyysisen kivun lisäksi tunnen henkistä kipua. Menetyksen ja luopumisen kipua. Sisälläni vellovat monenlaiset tunteet. Osa minusta haluaisi luopua tästä lapsitoiveesta. Osa haluaisi odottaa endometrioositähystyksen tulokset ja uskoa siihen, että sen jälkeen on mahdollista tulla raskaaksi. Ja sitten antaa periksi, lähteä etsimään uutta tulevaisuutta, jos sitten ei mitään tapahtuisi. Ajan kuluminen tuntuu toisaalta pelastukselta, toisaalta näen sen uhkana. Pian olen jo niin vanha ettei raskaaksi tuleminen ole millään lailla mahdollista. Kadunko sitten, ettemme menneet hoitoihin? Kadunko sitten, jos lähdemme hoitoihin ja lasta ei siltikään kuulu? Entä jos niin tai entä jos näin?

Olen hyvin väsynyt. Joinakin aamuina sängystä ylös nouseminen tuntuu työltä ja tuskalta. Siis niinä aamuina, kun ei tarvitse lähteä töihin. Töihin meneminen tuntuu nykyään hyvältä. Siellä ei tarvitse ajatella näitä asioita. Saa keskittyä ihan muihin kuvioihin. Hyvä, että saan olla töissä.

Tähystysjonoon

Tulin äsken kotiin lääkäristä. Minua tutkittiin ja mitään ei taaskaan kuitenkaan kivuistani huolimatta löytynyt. Mutta, kuten otsikko kertoo, ystävällinen lääkäri ehdotti minulle tähystystä. Kyseli, miltä tämä minusta tuntuisi ajatuksena. Sanoin, että olen vähän toivonutkin siihen pääseväni. Joten, olen siis nyt jonossa tähystykseen, jossa katsotaan, onko minulla endometrioosia. Alkoi kyllä hieman jännittää. Joudun olemaan ainakin yhden yön sairaalassa. Se tuntuu pelottavalta. Ja toimenpide tehdään nukutuksessa. Ei ole koskaan tehty mitään sellaista. En ole koskaan ollut sairaalassa, potilaana. Muuten kylläkin. Luultavimmin tähystys tapahtuu noin kolmen kuukauden päästä.

Mieheni oli mukana lääkärissä. Tuntui hyvältä, kun sekä lääkäri että hoitaja ottivat meidät niin ystävällisesti vastaan. Mieheni huomioitiin myös mielestäni hyvin, vaikka kaikki tutkimus koski tällä kertaa pelkästään minua. Tuntuu äärettömän ihanalta, että rakkaani haluaa olla kanssani kaikissa näissä tilanteissa. Se tuki on kaikkein tärkein, ja ilman sitä en jaksaisi. Olen niin äärettömän kiitollinen aviomiehestäni.

Tässä toimepidettä odotellessa meillä on mietiskeltävänä sellainen asia, että jos minulta endometrioosi löytyy ja sitä saadaan tähystyksessä poistettua, sen jälkeen raskaaksi tulemisen olisi syytä tapahtua nopeasti, koska endometrioosihan uusiutuu. Siis edelleen jos minulta sellainen löytyy. Itse olen siitä melko varma, ja kyllä lääkärikin oireiden perusteella voisi epäillä niin, mutta varmuushan tulee vasta kun vatsan sisälle katsotaan. Niin, siis pohdinnassa on, että menisimmekö toimenpiteen jälkeen kokeilemaan inseminaatiota. Nyt olen jälleen hieman sen kannalla, että voisin lähteäkin siihen. Täytyy nyt miettiä tässä. Tosin luettuani, että joillakin ovulaatiota varten syödyt lääkkeet ovat saaneet endometrioosin uudestaan pahenemaan, se hieman epäilyttää. Jos pesäkkeet saataisiin juuri poistettua ja sitten ne tulisivat heti takaisin kyseisen lääkkeen takia. No enpäs tiedä. Mietiskeltävää riittää. Olen pohtinut, että eikö inseminaatiota voi tehdä ilman lääkkeitä? Jos ovulaatio kuitenkin tapahtuu spontaanisti?

Kipua

Tällä viikolla romahdin näiden kipujen kanssa, ja nyt toivon, että tämä romahdus johtaisi asioiden selviämiseen. Loppukierrot ovat olleet aina vain kipeämpiä, ja nyt oli aivan äärettömän tuskainen taival. Maha turposi, tunsin oloni niin väsyneeksi, etten jaksa mitään. Oli sellainen olo, että on kuumetta, kylmä ja kuuma yhtäaikaa. Kipua tuntui alavatsalla ja uuten tuntemuksena kyljissä ja selässä. Liikkuessa vihloi kummallisesti. Välillä olen ajatellut, että kuvittelenko kaikki kivut ja olenkin vain menettämässä järkeni, mutta sitten ymmärsin, että kyllä nämä kivut ja väsymykseni ovat ihan todellisia. Sitä paitsi mieheni pon havainnut minussa näitä samoja asioita. Olen aika varma, että minulla on se endometrioosi.

Tahdon päästä siihen tähystykseen, jossa sen varmuudella saisi todistettua. Ultraäänessä kun ei ole mitään näkynyt. Toivoa on nostattanut se, että olen lukenut, että joillakin endometrioosipesäkkeiden poistaminen auttaa raskauden alkamiseen. Että krooninen tulehdus, joka elimistössä on, saadaan hetkeksi rauhoittumaan, ja raskaus saattaisi tällöin alkaa. Vaikka toisaalta toisissa lähteissä sanotaan, että endometrioosia sairastavan on vaikea raskautua ilman hoitoja. Tiedä sitten. Vaikuttaa tietenkin, kuinka pitkälle se on päässyt ja mitä tuhonnut. Eihän endometrioosi kaikille lapsettomuutta edes aiheuta. No mutta, soitin siis sinne lapsettomuuspoliklinikalle, missä kävimme maaliskuussa ensikäynnillä, ja kysyin, että olisiko minun mahdollista päästä uudelleen tutkittavaksi, vai joudunko jälleen hakemaan jostakin uutta lähetettä. Hoitaja katsoi meidän tietojamme ja sanoi, että meillähän on heille voimassa oleva hoitosuhde, joten voidaan varata uusi aika lääkärille. Olin niin helpottunut, että kyyneleet tuli. Oli vaikeaa löytää sopivaa vapaata aikaa, mutta marraskuun alulle sitten saatiin sovittua. Jos vain nyt osaisin tarpeeksi hyvin kertoa, millaisia tuntemuksia ja oireita minulla on, jotta minua uskottaisiin. Olo on ajoittain niin vaikea, että se todellakin hankaloittaa elämääni. Vapaa-aikaani väsymyksenä ja kipeyden tunteena, ja töissäkään ei pysty antamaan täyttä työpanosta. Voi kun saisin lähetteen tähystykseen.

Alkoi taas uusi vuosi

Vuosi on tosiaan vaihtunut. Joulun aika oli meillä levollinen. Mieskin on ollut lomalla ja olemme saaneet viettää ihanaa aikaa yhdessä.

Olimme poissa kotoa äitini luona noin puolitoista viikkoa, ja sen ajan olinkin pitkälti ajattelematta näitä lapsettomuusasioita. Palattuamme tänne kotiin, ovat ajatukset taas hiljalleen palautuneet mieleen. Huomaan luopuneeni toivosta. Kuukautisten alkaminen muutama päivä sitten ei aiheuttanut minussa muuta tunnetta, kuin ehkä ärsyyntymisen siitä, että joudun kestämään tällaista kipua kuukaudesta toiseen. Ihan turhaan. Jos kerran en voi tulla raskaaksi, miksi minun tulee sietää tämä kipu. Välillä olen sanonut, että haluaisin leikata pois nämä kaikki elimet, kun ei niistä minulle mitään iloa koskaan tule. Pelkkää kärsimystä vain. Kivut ovat koventuneet tässä viime vuosien aikana, ja olenkin nyt tullut siihen tulokseen, että olisiko minulla sittenkin jotain endometrioosia. Aiemmin en ole tätä oikein uskonut, mutta kipuja on kyllä ollut kovasti. Nykyään kivut alkavat jo noin viikkoa ennen kuukautisia, ajoittaisina kylläkin. Olenkin suunnitellut jälleen gynekologille ajan varaamista, sellaiselle, joka on erikoistunut näihin lapsettomuusasioihin. Terveyskeskukseen meillä onkin jo aika varattuna helmikuun alkuun, jotta nyt saisimme lähetteen niihin lapsettomuustutkimuksiin. Perusverikokeita meistä otettiin viime vuoden loppupuolella.

Jotain iloistakin on tänään tapahtunut. Kävimme katsomassa ihanaa asuntoa. Voi kunpa siitä tulisi nyt meidän ensimmäinen ihan oma koti. Kuvien perusteella olin siitä kovin kiinnostunut, ja kun astuimme sinne sisään, tunsin vahvasti, että voisimme asua siellä. Se tuntui heti kodilta. Voi kunpa nyt saisimme sen! Ihanan oman hobitinkolon! Olen siitä niin innoissani!

Tämän vuoden suhteen en ole uskaltanut luoda suuria toiveita. Tämä kotiasia nyt on tässä ensimmäisenä, ja sehän on toki hyvin iso asia. Olemme sitä pitkään suunnitelleet, ja nyt on oikea aika toteuttaa suunnitelmat. Vakituinen työpaikka toisi tietenkin turvallisuutta, mutta töitä minulla on kuitenkin ollut ja nytkin sijaisuuksia tiedossa, joten en ole siitä huolissani, selviämme varmastikin lainan maksustakin.

Jännityksellä jään kuulostelemaan, onko meillä kohta oma koti.